Siirry suoraan sisältöön

Pikku Haukku -kuvakirja | kuvitus | 2024

Elina Holopainen & Ronja Pöyry
GRAAFINEN TUOTANTO

    Pikku Haukku –  koirat seikkailee on lasten kuvakirja, joka on lopputyönä toteutettu yhteistyössä Elina Holopaisen ja hänen tyttärensä Ronja Pöyryn, 5v, kanssa. Kirjan tarina ja hahmot ovat Ronjan kehittämiä. Kirjan päähahmo, Pikku Haukku, on leikki jota Ronja on leikkinyt 3-vuotiaasta saakka. Hän on keksinyt leikin itse ja on kehittänyt sen ympärille mielikuvitus maailman, johon kuuluu erilaisia hahmoja ja paikkoja.

    Kirjan tarinat ovat syntyneet saduttamalla. Sadutus on 1980-luvulla Suomessa kehitetty menetelmä, joka kannustaa vuorovaikutukseen kuuntelemisen ja kertomisen keinoin. Käytännössä sadutettava kertoo tarinan, jonka saduttaja kirjaa kirjaimellisesti ylös. Tarinan päätyttyä se luetaan ääneen ja sadutettava saa mahdollisuuden muuttaa sitä. Kirjaa varten Ronjaa sadutettiin useita kertoja. Näistä sadutuksista tuli pohja kirjan neljälle tarinalle.

    Pikku Haukku – koirat seikkailee on lapsen mielikuvituksesta syntynyt ja lapsen kanssa yhteistyössä toteutettu lasten kuvakirja. Sen tarkoituksena on tuoda näkyväksi lapsilla olevaa, rikasta mielikuvitusta ja antaa sille ääni konkreettisin keinoin. Tarinat on pidetty mahdollisimman lähellä alkuperäistä muotoaan. ja kuvitukset ovat suoraan lapsen itsensä suunnittelemia ja aikuisen toteuttamia.

    IN ENGLISH

    Pikku Haukku – Koirat seikkailee is an illustrated children’s book created by Elina Holopainen as a part of her thesis work. The story and the characters of the book were developed by five-year-old Ronja Pöyry using the method of “sadutus” (story dictation). Sadutus is a technique developed in Finland in the 1980’s that encourages interaction through listening and storytelling. In practice, the person who is telling the story speaks it out loud, and the story is writed down word for word. After the story is finished, it is read aloud, and the storyteller has the opportunity to change or add to it. For this book Elina gathered numerous stories from Ronja, which serve as the foundation for the book.

    Tekijät:

    Elina Holopainen – Tuottaja, kuvittaja
    Ronja Pöyry – Sadutettava, art director

    Kategoriat: Graafinen tuotantoKuvitusTaitto